Esittelyteksti Villa Lanten ajalta


Vietin kuukauden Roomassa keväällä 2018,  ja siitä lähtien olen halunnut palata. Rooma on kokonaisvaltainen kokemus enkä ole missään muussa kaupungissa tuntenut liikkuvani niin elävästi sekä tilassa että ajassa. Koen Rooman ihmeellisenä aikavarastona, jossa on monin paikoin mahdoton tietää miltä ajalta jokin on, koska kirkot tai kylpylät on rakennettu ja uudelleenrakennettu; materiaaleja kierrätetty; osia lisätty vuosisatojen aikana, ja kunnostustyö on loputonta. Kaupungin prosessimaisuus ja se että se sisältää samanaikaisesti useita aikoja muistuttaa sitä mihin pyrin omassa työssäni, ja ehkä siksi tunnen oloni täällä niin kotoisaksi.

Työskentelen monin eri välinein: piirrän, maalaan, otan kuvia ja teen videoita. Olen myös kirjoittanut romaanin. Käsittelen samoja ajatuksia ja teemoja sekä kuvissani että teksteissäni, ja ne kasvattavat toinen toisiaan. Villa Lantessa aion jatkaa Rooman taidemuseoihin, kirkkoihin ja palatseihin tutustumista erityisesti valon näkökulmasta, ja työstää piirustuksia tai maalauksia siihen liittyen.

* * *

Luonnontiede on kuvan ja tekstin rinnalla työni kolmas kiintopiste. Lähtökohtanani on usein tieteellinen maailmankuva, ja minua kiinnostavat tieteelliset laitteet joiden avulla pystymme havaitsemaan asioita jotka muuten olisivat aistiemme ulottumattomissa. Tällä hetkellä olen erityisen kiinnostunut valosta, ja olen tutkinut teoksissani valon kulkua ja heijastumista erilaisista esineistä ja materiaaleista avaruudessa ja maan pinnalla.

Käsittelen valoa teoksissani sekä vertauskuvana, että fysikaalisena ilmiönä – aaltona, joka liikkuu avaruudessa ja tuo meille tietoa tähdistä joihin emme millään muulla tavoin voi päästä käsiksi. Valon nopeus on rajallinen; vie aikaa ennen kuin valo tietyltä tähdeltä saavuttaa meidät, joten katsoessamme tähteä katsomme menneisyyteen. Jokin tässä resonoi Rooman kanssa syvästi: on hurjaa miettiä, että on jokin etäisyys avaruudessa – 2000 valovuotta – josta kuvitteellisella kaukoputkella katsoessa Pantheonia on juuri alettu rakentaa. Rooman pitkän historian keskellä mielessäni on usein valon laajeneva sfääri avaruudessa ja se, kuinka kaikki historian tapahtumat tapahtuvat juuri tällä hetkellä jossain kohtaa avaruutta.

Valotematiikka kiinnittyy myös renessanssi- ja barokkimaalaukseen: tapoihin, joilla valo esitetään maalauksissa, sekä itse maalausprosessin materiaalisuuteen eli esimerkiksi siihen mitä pigmenttejä käytettiin ja kuinka niitä levitettiin ohuina, läpikuultavina kerroksina. Roomassa on  mahdollista tutkia vanhoja maalauksia ja myös kokea millaisessa valossa maalaukset ja freskot ovat esillä alkuperäisillä paikoillaan kirkoissa ja palatseissa. Viime aikoina olen erityisesti ollut kiinnostunut siitä miten valo kulkee ilmakehän läpi ja antaa taivaalle sen värit. Mietin Rooman kattoja ja ilman täyttämiä korkeita kirkkosaleja sekä tapoja, joilla kirkkojen hämyinen, valoa suodattava ilmamassa rinnastuu ilmakehään ja siinä pyöriviin pienhiukkasiin.